Sivut

maanantai 11. helmikuuta 2019

Mihin kaikkeen vasenta peukaloa tarvitaan

Molen aika ajoin ollu kärty, välillä mieli maassa, hankala, äksy, toisinaan periksi antamassa. Ko aina ei vaan oo jaksanu. Ees kirjottaa. Paitsi ihan pikkusen. Tosi vähä.

Onneksi on tyäret. Ja tuo Rinssi. Ja muut kannustajat. Että jaksaa käyä lääkärissä ja selittää että ko sattuu ja sitte sattuu vielä vähä enempi ja välillä jopa sietämättömästi. Tämän päivänen reissu toi mulle lisää tietoa. Kahen vuojen takasessa onnettomuuessa oli sittekki tullu kasvoihin hiusmurtuma. Se ei ole vaarallinen eikä sille tehä mitään ja kasvojen hermot saattaa vielä palata ennalleen. Taas on toivoa. Sittekki. Vaikka malttamattomana ihimisenä olin jo melekein toivosta luopunu.

Vaikka mulle vasta nyt selevis, että mulla onki kasvoissa hiusmurtuma, ei se selittäny viime aikasia kasvojen alueen kovia kipuja. Niitä semmosia, että mie kulen hartiat korvissa pienessä etukumarassa aika ajoin. Son sitte myös niska-hartiaseutu superjumissa kaikesta piikkipallon päällä pyörimisestä huolimatta. Tänään molen saanu sitte reseptin lääkkeisiin, joita testataan. Alotetaan pienesti, nostetaan määrää siihen, että kolomoishermosärky - ko sitähän se mitä ilimeisemmin on - saahaan mahollisesti hallintaan ja joku päivä lääkkeet voijaan ehkä hallitusti vähitellen lopettaa. Malttamattomana ihimisenä jo ootan niitten lopettamista vaikken ole vielä ees alottanu.

Tähän samaan rytäkkään sattu vielä semmonenki, että olen miettiny, mihin kaikkeen vasenta peukaloa tarvitaan. Voin kertoa että lähes kaikkeen. Ainaki sillon jos siinä on ilimeisesti nivelrikko. Sillon tulee kauhian tietoseksi sen peukalon olemassa olosta. Ja sen asettamista rajotteista. Esimerkiksi nappien avaaminen ja kiini laittaminen on välillä aivan kauhiaa. Toisaalta, mulla on oikia käsi vielä suht kunnossa. Joku päivä tuo vasenkaan ei kuulemma enää näin kipiä ole. Malttamattomana ihimisenä mie niin haluan tehä vielä yhen, kaks taikka kymmenen villapaitaa. Mieluummin heti kohta.

Sitte herää kysymys, miksi mie tämän tänne kirjotin. Koska tämä on edelleen semmonen tavallisen ihimisen tavallista elämää koko blogi. Ihimisen tavalliseen elämään kuuluupi tämmöset erilaiset ylä- ja alamäet. Mulle sattu nyt tämmöset mäet tällä kertaa.


Mutta olipa komiat näkymät kotimatkalla. Nappasin linja-auton ikkunan läpi muutaman kuvan ihan vain siitä ilosta, että hetken oli niin kaunista.

Mie sanoin tässä yks kerta Rinssille, että solet opettanu mulle maltillisuutta ja Rinssi vastas, että enkä ole, solet sevverran ittepäinen ettet sie mitään opi. Ja sitte me taas kerran naurettiin ko soli ihan oikiassa. Sillä samalla ittepäisyyellä jatketaan huomiseen päivään. Elämä ei ehkä aina niin ihanaa ole ja kaikenlaisia vastoinkäymisiä tulee, mutta periksi ei anneta. Pietään huolta, ettei meistä kukaan anna periksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti